Siirry suoraan sisältöön

Jari Noppa

Toimitusjohtaja, Hallituksen puheenjohtaja


tel: +358 40 833 0083
email: [email protected]


Jari on toiminut yli 30 vuotta suomalaisten ja kansainvälisten yritysten myynnin- ja liiketoimintojen johdon tehtävissä.

Jarilla on laaja kokemus yritysten liiketoiminnan kehityshaasteista ja myös liiketoiminnan mahdollisuuksien hyödyntämisestä, niin osana organisaatiota toimittaessa, kuin konsultinkin roolista. Strategian uudistaminen ja sen toimeenpano, strateginen tiedolla johtaminen sekä erityisesti ihmisten johtaminen ovat Jarille tärkeitä osaamis- ja kokemisalueita. Myyntitoimintojen kehityksestä Jarilla on kokemusta 30 vuoden ajalta.

Pitkä kokemus sekä operatiivisen toiminnan johtamisesta että hallitustyöskentelystä on tuonut vahvan osaamisen strategiseen johtamiseen. Toimialakokemusta Jarilla on erityisesti ICT, taloteollisuuden sekä metalliteollisuuden alueilta, mutta hän on toiminut konsulttina monilla muillakin toimialoilla.

Jari on toiminut kehitysjohtajana pörssiyhtiö Honkarakenteella ja lisäksi hän on vastannut liiketoimintajohtajana Honkarakenteen suurimman liiketoiminta-alueen kehittämisestä ja johtamisesta sekä Ruotsin liiketoiminnan käynnistämisestä. Jari kuului myös Honkarakenteen johtoryhmään. Näiden vuosien 2015 – 2020 tuloksia voi katsoa pörssiyhtiön julkisista tulosraporteista.

Jari toimii myös yritysten hallitustyön kehittäjänä ja hallitusjäsenenä. Uudet hallitustehtävät, eri liiketoiminnan kehitysvaiheissa olevissa yrityksissä, kiinnostavat häntä tulevaisuudessakin.

Jarin ajatuksia strategiakehityksestä tai johtamisesta voi lukea BBI:n blogista.

Toimitusjohtajan roolissa Jari vastaa BBI:n päivittäisistä toiminnoista. Jari on myös sertifioittu ACTP Business Coach ja Kauppakamarin hyväksymä hallitusjäsen HHJ. Hän on toiminut myös Hallituspartnerit Pohjanmaa ry:n toiminnanjohtajana.

Vapaa-aika kuluu luonnossa liikkuessa Merenkurkun saaristossa.