Siirry suoraan sisältöön

Minna Levander

Executive Coach

Yhteystiedot:

tel: 050 593 2132
email: [email protected]


Minnan kyky sanoittaa ja kirkastaa ohjattavansa ajatuksia saa asiat etenemään kohti tavoiteltavia tuloksia.

Minna aloitti kokopäivätyöt jo iltalukion aikoihin tsupparina Nokian keskushallinnossa eri osastoilla. Mikonkadulla tuli tutuksi erilaiset työkulttuurit eri osastojen väkeen tutustuen. Kun laudaturit oli napattu iltalukiosta seurasivat optikon ja kauppateknikon tutkinnot peräjälkeen. Myös kaupan alan esimiehen opinnot yhdistyivät jatkuvaan käytännön työntekoon.

Reilut 20v päällikkönä optisella alalla kehitti Minnalle syvän ihmisymmärryksen. Yhdistetty asiantuntijan ja päällikön työ oli hektistä nopeasti muuttuvalla alalla voimakkaan kasvun vuosina. Onnistumisia Minna koki saadessaan eri liikkeiden pienemmät tiimit pelaamaan yhteistä maalia kohden ja hänet palkittiin Silmäaseman  ”Vuoden tekijä” – kunniakirjalla.

Minnalla on kuuntelemisen kyky, jonka avulla hän oppi ymmärtämään ihmisten erilaisuutta pintaa syvemmältä.

Oli kyseessä asiakas tai oman työyhteisön jäsen, Minna on oppinut että luottamus on jokaisen onnistumisen perusta. Erilaiset johtamistyylit organisaation kasvaessa ja niiden vaikutus yrityskulttuuriin, strategiatyö, tarinapajat, fasilitointi ja mentorointi tulivat käytännön työn kautta tutuiksi.

Executive  Coaching -koulutus Henleyn yliopiston ohjelmassa antoi valmiudet johtajuuden tukemiseen. Ratkaisukeskeisen työnohjauksen opinnot saivat innostumaan esimiesryhmien ohjauksesta.

Vapaa-ajalla Minna nauttii rennosta joogasta ja elämyksiä tarjoavasta laitesukelluksesta maailman merillä. Hänen toinen intohimolajinsa on vauhdikas maastoratsastus luonnossa. Minnan perheeseen kuuluu 3 ”moottorimiestä” ja 1 Rescue-koiratyttö.