Siirry suoraan sisältöön

liiketoiminta

Uusi vuosi jättää asioita historiaan ja tuo uusia tuulia BBI Groupin toimintaan

    Koko maailma on joutunut muutoksen kouriin koronan myötä ja useat yritykset joutuvat taistelemaan selviytyäkseen. Muutos on jatkuvaa, mutta tänä vuonna se on koskettanut meitä kaikkia kovaa ja yhtäkkiä. Muutoksessa on myös BBI Groupin toiminta, joskaan ei pandemiasta johtuvista syistä. 1.1.2021 lähtien BBI:n toimitusjohtajana toimii Ippa Hertzberg, mikä vauhdittaa BBI:n kasvua ja tuo toimintaamme uusia tuulia. Henkilökohtainen muutokseni tapahtuu viiden vuoden rupeamani Honkarakenteella tullessa päätökseensä. Panostan nyt BBI Groupin kehitykseen hallituksen puheenjohtajana sekä BBI:n asiakkaiden auttamiseen kehittämään omaa liiketoimintaansa Senior Business Advisorin roolissa. Vaikeassa pandemian aiheuttamassa tilanteessa tarjoan omaa osaamistani pro bono viidelle yritykselle auttaakseni heitä viemään omaa liiketoimintaansa eteenpäin.

    Lue lisää »Uusi vuosi jättää asioita historiaan ja tuo uusia tuulia BBI Groupin toimintaan